Stoorini – tarinani

Synnyin Turussa Vauraksen perheen kolmantena tyttärenä 1970 ja juuri se, että olin kolmas lapsi on vaikuttanut kaiken puolin elämääni. Kolmantena lapsena minua ei kehuttu suorituksieni perusteella kuten ensimmäistä lasta ihan luonnollisesti kehutaan ja sain enemmän vapautta ja sitä kautta myös vastuuta. Olen aina ollut tavallinen, mutta tyytyväinen tyttö joka on pärjännyt ihan kivasti koulussa ja muutenkin harrastuksissa. Olen ymmärtänyt sen myöhemmin, että terve itsetuntoni on ollut minun turvani koko lapsuuteni ajan ja on tänäkin päivänä se salainen voimani, joka luo pohjan koko hyvinvoinnilleni. Tämä on se sydämenasiani, että voin auttaa muita ihmisiä rakentamaan itseään niin sisältä päin kuin ulkoa päin ja hyvä itsetunto on kaiken ydin. Koskaan ei ole liian myöhäistä alkaa työstämään omaa itsetuntoaan.

Vuonna 1989 päätin ylioppilaskirjoitusten jälkeen, että minusta täytyy tulla kaksikielinen ja hakeuduin yksikieliselle, ruotsinkieliselle Ahvenanmaalle töihin. Olin todella motivoitunut ja sain käyttää kieltä käytännössä ja jo seuraavana vuonna opiskelin Paraisten Folkkiksessa ja sen jälkeen ruotsinkielisessä Kauppaopistossa Turussa. Tein myös Åbo Akademin kaksikielisyystestin. Ihan kaikkea voi oppia kunhan on tarpeeksi motivoitunut. Minun äidinkieleni on suomi, mutta kotikieleni on ruotsi ja tämä hauska ”pätkäkieli” sopii luonteelleni hyvin, mutta suomen avulla löydän sen rauhoittavan suomalaisen melankolian nopeasti. Kaksikielisyys on rikastuttanut elämääni enemmän kuin olisin edes uskaltanut toivoa ja olen kiitollinen päätöksestäni.

Kaikilla asioilla on tarkoituksensa ja myös sillä, että päädyin juuri Ahvenanmaalle. Minun tehtäväni täällä on auttaa ahvenanmaalaisia voimaan hyvin. Tehtäväni on myös ohjata esim. mannersuomalaisia tänne kokemaan kaikkea ihanaa, mitä Ahvenanmaa tarjoaa ja myös kertoa mahdollisuudesta muuttaa tänne. Casa de Laura on juuri oikea paikka löytää niin itsensä kuin Ahvenanmaan erikoisuudet.

Milloin me voimme hyvin? Silloin kun elämä on balanssissa eli kun henkinen hyvinvointi, fyysinen kroppa, ihmissuhteet, talous ja tavallinen arki ovat tasapainossa. Hyvinvointi on siis laaja ja dynaaminen käsite. Elämä on yhtä tasapainoittelua ja sen takia onkin niin mielenkiintoista elää. Kun ihminen ymmärtää sen, että on itse se tärkein ihminen elämässään, niin tärkeä hyvinvointimatka on alkanut. Kaikki alkaa omasta itsestä.

Olen aina ollut yrittäjähenkinen ja jo pienenä tyttönä tykkäsin myydä partiolaisten joulukalentereja ja ompelin hiuslenkkejä, joita myin luokkakavereille jne. Kaikilla asioilla on tarkoituksensa ja myös sillä, että Jeanette kehoitti minua lähtemään jumppayrittäjäksi. Vuodesta 1997 lähtien minulla on ollut hobbyfirma Lauras Aerobic och Friskvård ja matkan varrella nimi muuttui ja on nykyään Laura Vauras Fma. Tämä on siis rakas harrastukseni edellenkin ja tästä syystä minulla on myös kotisivuni Laura.ax. Leipätyöni on kuitenkin edelleeni yrittäjänä Hela Hälzanissa yhdessä Sussin kanssa.

Sekään ei ole sattumaa, että kohtasin Bemerterapian 43-vuotiaana, täysin terveenä naisena. Ostin Bemerlaitteen ja lähdin myös liikekumppaniksi samalla kertaa. Minä haluan toimia aina ennakoivasti, enkä odottaa sairauksia ja kipuja. Ennaltaehkäisevästi hoidan kroppaani, joka vanhenee päivä päivältä. Olen käyttänyt Bemeriä päivittäin ja sen johdosta syönyt erittäin vähän särkylääkkeitä ja saanut nopeuttavaa apua palautumiseeni fyysisessä työssäni. Koko perheeni käyttää Bemeriä ja se tuntuu myös minulle äitinä oikealta, että tarjoan lapsilleni mahdollisuuden toimivampaan mikroverenkiertoon.

Kesällä 2020 tutustuin elävään ravintoon 12 päivän pituisella kurssilla Skeppsgårdenilla, Ruotsissa. Söin tällöin raakaa kasvisravintoa parhaassa muodossaan ja laitoin vain ja ainoastaan puhdasta ravintoa suuhuni näiden päivien aikana. En siis turruttanut kehoani millään puudutusaineella (ei kahvia, teetä, sokeria, viljaa, lihaa, maitotuotteita jne) ja olin vierailun jälkeen hyvin vastaanottavainen asioille, joiden oli tarkoitus ”tulla luokseni”. Kun lähdin Skeppsgårdenista sanoin jopa ihan ääneen, että tule jonakin päivänä pitämään jonkinlaista ”terveyshoitolaa”. En voinut mitenkään silloin aavistaa, että eteeni ilmestyisi facebookissa 440 neliömetriä iso talo, joka oli vuokrattavana Hjortössä, Saltvikin kunnassa pian palattuani takaisin Ahvenanmaalle.

Casa De Laura 01

Casa de Laura on ainutlaatuinen konsepti, joka ei ole riippuvainen tietystä talosta, vaan talon on tarjottava tietyt puitteet toiminnalleni. Casa de Laurassa ihmiset ovat asian ydin, ei itse ympäristö. Ympäristön ja puitteiden on toki tarjottava mahdollisuudet ihmisten kokoontua luonani. Casa de Laurassa ihmiset kasvavat ja saavat ehkä ihan uuden kipinän terveysasioihinsa. Joku vieras voi jopa saada ihan uuden elämän, ken tietää. Minä lähdin vuokraamaan Saltvikin taloa keskellä pandemiaa ilman rahaa ja aikaa, mutta kun mahdollisuus tuli, niin en voinut kieltäytyä – täytyyhän minun myös elää niin kuin opetan. Tämä rohkea veto on antanut minulle erilaista energiaa ja olen tavallaan tullut omaksi esikuvakseni. Olen saanut tavata uusia ihmisiä, jotka ovat tuoneet elämääni iloa ja uutta tietoa. Jokainen maksava vieras auttaa myös minua pitämään unelmani elossa ja nyt kun säästörahat on tärkeää, että toiminta alkaa pyörimään paremmalla vauhdilla. Sanonkin, että Casaa tulee olemaan vielä jono ja nyt minun täytyy rohkeasti jatkaa tärkeää työtäni. Olen saanut todeta, että vieraat palaavat uudestaan jo vuoden sisällä, mikä on kaiken puolin palkitseva ja hyvä merkki siitä, että konseptilla on kysyntää.

Huhtikuussa 2021 nousin Arctic Nutritionin kelkkaan Satun avulla. Olin jo pidemmän aikaa halunnut löytää D-vitamiinin myytäväksi omaan terveyspalettiini, koska kaikki tarvitsevat sitä. Arctic on suomalainen yritys ja sen tuotteet ovat korkealaatuisia, puhtaita ja edustavat min arvojani. Ihan kaikki voivat paremmin näistä lisäravinteista ja koska ne tulevat luonnosta, voin rauhallisin mielin suositella niitä tekemättä esimerkiksi hiusanalyysia tai muuta testiä, joka tarvitaan esimerkiksi kalciumin käyttäjille. Minulla itselläni on liikaa kalciumia kehossa juuri nyt ja sen tiedän, koska olen tehnyt hiusmineraalianalyysin. Nautin Elixiriin antamasta piristyksestä ja mausta, otan omega 3-öljyjä hiuksiani, kynsiäni ja ihoani varten, Extremeä lisämään vitamiinipohjaa vaikka syön kasvisruokaa. Flow pomppaa elämääni kun tarvitsen juuri sitä – vähän lisää pomppua ja energia tässä ja nyt.

Yhteenvetona voin todeta, että Casa de Laura edustaa omaa aikaa ja kehitystä, mentaali valmennusta, kasvisruokarakkautta, ihmissuhteita ja energiaa. Bemer edustaa palautumista, ennakoivaa sekä korjaavaa terveydenhoitoa. Arctic Nutritions antaa elinvoimaa luonnosta juuri sopivissa määrin ja oikeassa muodossa. Nämä kolme ovat minun ”salaisia aseitani” mutta haluan salaisuuteni myös Sinun kanssasi, jotta myös Sinä saat mahdollisuuden voida niin hyvin kuin mahdollista.

Kiitos, että luit tarinani. Toivottavasti tapaamme pian!